Ikäihmisten omahoitoinfo

Muisti

Muistioireen varhainen tunnistaminen ja ensiarvio

On tärkeää tutkia kaikki muistihäiriöepäilyt mahdollisimman varhain. Tutkimuksiin hakeutumisen kynnys pitäisi olla matala. Asiakkaat hakeutuvat muistitutkimuksiin itse, läheisen aloitteesta, terveydenhuollon henkilöstön tai avustajan ohjaamana.

Muisti

Muistihäiriön syy tulee selvittää, kun:
  1. Asiakas tai hänen läheisensä ilmaisevat huolensa muistin tai muiden henkisten kykyjen heikkenemisestä, vaikka sosiaaliset kyvyt olisivatkin säilyneet.
  2. Itsenäinen selviytyminen arkiaskareissa on heikentymässä ja hän tarvitsee lisääntyvästi ulkopuolista apua.
  3. Asiakas unohtaa toistuvasti sovittuja tutkimusaikoja ja hänellä on selviä vaikeuksia noudattaa hoitomääräyksiä (mm. lääkeohjeet).
  4. Hän käyttää yhä enemmän tai epätarkoituksenmukaisesti terveyspalveluja.
  5. Asiakkaalla on mielialan vaihteluita tai persoonallisuus on muuttunut. (masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, apaattisuutta, epäluuloisuutta ja pelokkuutta)
  6. Asiakas puhuu usein oireista (kognitiivisista tai somaattisista)
  7. Läheinen kertoo asiakkaan ärtyvyydestä, toimertumattomuudesta ja vetäytymisestä sosiaalisissa suhteissa.
  8. Puhuminen tai sanojen tuottaminen on heikentynyt tai epätarkoituksenmukaista.
  9. Päivittäisissä valintatilanteissa ja ongelmien ratkaisussa on heikkenemistä.
  10. Nyt tai aiemmin on ollut äkillinen sekavuustila.
  11. Lääkärin tai hoitajan haastattelussa syntyy epäily älyllisen suorituskyvyn muutoksesta.

Huolehdi aivoterveydestäsi

Liikunta

Liikuntaa vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin ja se parantaa aivojen verenkiertoa sekä tukee ja auttaa aivojen toimintaa. Liikunta lievittää masennusta, tuo mielihyvää, laskee verenpainetta ja kolesteroliarvoja ja vähentää riskiä sairastua 2-tyypin diabetekseen.  Harrasta itsellesi mielekästä ja sopivaa liikuntaa.

Uni

Aivot rakastavat unta. Hyvä ja riittävä uni on aivojen toiminnan edellytys sekä oppimisen että muistin kannalta, kun taas jatkuva unenpuute voi aiheuttaa muistioireita.

Kahdeksan tunnin sääntö:  vuorokaudessa 8 h lepoa, 8 h työtä ja 8 h mielekästä vapaa-aikaa. 

Ravinto ja painonhallinta

Säännöllinen ateriarytmi auttaa turvaamaan tasaisen energiansaannin.  Syö päivässä 3 ateriaa ja lisäksi 1-3 välipalaa.  Kalaa, kasviksia, marjoja, hedelmiä, hyviä kasviöljyjä, papuja, linssejä, täysjyväviljoja.   Juo vettä riittävästi. Tarkkaile painoasi. 

D-vitamiinin ja B-12 vitamiinin puute ovat  muistisairauksien riskitekijöitä.  Maksa, kala, liha ja maito  sisältävät B-12 vitamiinia.  Muista myös käyttää suolaa säästeliäästi.  

Harrastukset

Sosiaalinen kanssakäyminen aktivoi muistin toimintaa ja edistää aivojen terveyttä auttamalla hallitsemaan stressiä ja ehkäisemään alakuloisuutta ja masennusta. Tapaa ystäviäsi.  Kuuntele musiikkia. Käy konserteissa, elokuvissa, tansseissa, museoissa, taidenäyttelyissä.  Harrasta yhdistystoimintaa.  Jokainen voi valita itselleen sopivan kulttuuri- ja taidemuodon ja kokeilla välillä jotain uutta ja erilaista. 

Päihteet, tupakka ja huumeet

Runsas alkoholin käyttö altistaa aivoverenkiertohäiriöille, sydäntaudeille ja muistisairauksille. Pienikin annos alkoholia heikentää muistijäljen syntymistä aivoihin, keskittymiskykyä ja unen laatua. 

Tupakointi hidastaa verenkiertoa, mikä vaikuttaa aivojen hapensaantia ja siten niiden toimintaa sekä heikentää myös muistitoimintoja.  Nikotiini on aivoille myrkyllistä ja lisää mm. aivoinfarktin riskiä.

Lääkkeet

Nukahtamislääkkeet, unilääkkeet ja rauhoittavat lääkkeet vaikuttavat heikentävästi aivojen toimintaan.  Ota lääkkeet säännöllisesti lääkärin määräämällä tavalla. 

Kallovammat

Kallovammat altistavat aivovauriolle ja muistisairauksille. Muista pitää kypärää vauhtilajeissa.